Ihana vapaus oli väliaikaista, mutta niin on kai tää aamusta yöhön koneen vieressä istuminenkin. Alkaa käymään jo ruumiin päälle, kylki on jumissa ja selkään sattuu, paitsi istuessa ja maatessa. Tänään oon huomannu että silmät on jo ihan väsyneet, ei meinaa nähdä mitään ja oikein sattuu kuin tuijottaa ulos auringonpaisteeseen. Ei ole gradun kirjottaminen ihmiselle sopivaa työtä. Ainakaan näin että ensin ei tapahdu melkein mitään viiteen kuukauteen ja sitten parissa kahden viikon jaksossa istutaan aamukymmenestä yökolmeen koneen vieressä.

Jossain vaiheessa jo tuli väsynyt mutta selväjärkinen tila, jossa tuntu että sittenkin tästä jotain tulee ja että voiton puolella ollaan ja sittenkin kaikki on ihan loogista. Kunnes seuraavana päivänä ei enää tuntunu siltä. Mutta lohdullista on että semmonen olo lopulta, jossain vaiheessa, tuli.  

Meidän talon räystäissä asuu pääskysiä. Kaupungissa, kerrostalon räystäissä!!! Järkytys. Ja viimeks kotona käydessä kattelin ettei vanhoissa pääskysten vakipaikoissa ladon räystäissä ollu oikein elämisen jälkiä. No ei kai ihmekään, ne on muuttanu Tampereelle! :) On tossa toki metsä toisella puolella taloa, että ei ihan silti keskustassa, ei lähimainkaan, mutta silti. Hassua. Mutta mukavaa. Tonne ne lentelee tonne metsään päin, kai siellä ötököitä riittää.

Ja vielä kirjallisuusvinkki; Mummokirja, Baer - Haavikko - Vihmanen. Itku tuli.